keskiviikko 22. elokuuta 2012

Miksi tätä kirjoitan ja mistä nyt haaveilen

Ai miksi kirjoitan tätä? Monikin varmasti tietää, että kiireitä minulla riittää ja aika on "välillä" kortilla. Mutta, vaikka työni viekin paljon aikaani koneella, haluan silti tehdä koneella muutakin. Tyhjentää ajatuksia, tallentaa muistoja, miettiä menneitä, haaveille tulevasta. Kertoa mitä näin, mistä tykkään. Kaikkea sitä, mitä en työblogissani kertoile. Työt eivät kuulu tänne, tai no ehkä joskus, hitusen :) Ja aika näyttää, kulkevatko nämä omia polkujaan vaiko joskus yhteistä. Muistot toivon säilyvän täällä, ellei käy kuten Vuodatukselle jokunen aika sitten.


Haluan kertoa arjesta, myös siitä kiireestä, sotkusta ja vaatekasoista, jota meidän monen arki on. Ainakin meidän. Aluksi haaveilin blogista, jossa olisi kaikkea kaunista, ihania kuvia kodista, maukkaita ruoka-annoksia sekä ripaus romantiikkaa, kunnes totesin, menee liian hankalaksi. Tavallista arkea on helpompi tallentaa. Kuten tämä. Pyydettiin poikia tyhjentämään astianpesukone. Kohta kuului: "tehty, äiti laita sää nää paikoilleen!"


Tehtävä suoritettu :)

Samalla pääsette kokemaan ensi kosketuksen keittiöömme. Se on suorastaan kauhea. Mutta toimii, mikään paikka ei ole rikki. Kivitasolle on hyvä nostaa kuumat kattilat. En vaan voi sietää pyökinvärisiä kalusteita, harmaata kivitasoa, enkä paljon mitään muutakaan, mitä keittiössämme on. Haaveilen valkoisesta, selkeästä, ehkä hiukan romanttisen mökkimäisestä, niinkuin monessa sisustuslehdessä näkee. Olen kyllä miettinyt, että onneksi remontiin ei ole ollut mahdollista ryhtyä, kun lapset ovat pieniä, ja kun pitkään pohtii, miettii ja haaveile saa sellaisen, toimivan keittiön kun haluaa.

Jatkan siis keittiösta haaveilua :)

Millainen on sinun unelmiesi keittiö?
Onko se sinulla jo vai vasta haaveissa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!