maanantai 18. toukokuuta 2015

Kevätpuuhia ja yrttimaata

Kesä näyttää aika ajoin merkkiä tulostaan, mutta viileä on ollut kyllä kevät. Kaivoin toppatakinkin takaisin käyttöön, ei ainakaan töissä ulkona eikä jaliskentän laidalla tarkene olla ilman.

Mutta jotain pihajuttuja on tehnyt mieli jo värkkäillä. Laitoin jokunen aika sitten (toivottavasti en liian aikaisin, etteivät siemenet vaan paleltuneet) muutamia siemeniä itämään istutuslaatikoihin. Meillähän on ihan hyvänkokoinen piha, mutta kasvimaata ei ainakaan tällä erää pihaan mahdu. Suuren osan pihasta kun vie iso trampoliini.




Viime kesänä tuunasin meille isäni tuomista lavakauluksista pienet istutuspenkit (niistä postailen myöhemmin). Tänä vuonna ajattelin lisäksi istuttaa jokusen kasvin ruukkuihin ja ne asetella kauniisti näihin puisiin hedelmälaatikoihin. Töihin meillä tulee näissä hedelmiä ja olen muutaman napannut itselleni mukaan. Olen maalannut laatikot ihan tavallisella askartelumaalilla (akryyli), jotta ne kestäisivät paremmin ulkona.

Yrttikepit hankin jo maaliskuussa Clas Ohlssonilta ja "dymotin" niihin tekstit. 

Pian saatte varmasti kuvaa alkavasta yrttipenkin vehreydestä.
Kuulemisiin, Mira